Johdanto

Valvonta

Lisäaineet

Sokerit

Vitamiinit

Ympäristömyrkyt

Luomu

Laboratoriotyöt

Tehtävät

Lisäaineisto

Helsingin yliopisto

Kemian opettajakoulutus

Mitä ovat raskasmetallit ja mitä tekemistä niillä on elintarvikkeiden kanssa? Hyvin usein ne liitetään vain kaivoksiin tai metallituotteisiin, mutta tosiasiassa me kaikki syömme niitä pieninä määriä joka päivä.

Useimmin raskasmetalleista tutkitaan kadmium, lyijy ja elohopea. Elintarvikkeista tutkitaan myös torjunta-ainejäämiä, bromidi-, kloridi-, sulfiitti- ja nitraattipitoisuuksia sekä säilyketölkeistä mitataan tinapitoisuus. Sekä raskasmetallien että muiden metallien pitoisuudet Suomessa ovat alhaisia, sillä niitä valvotaan tarkasti.

Elohopea

Elohopea on ympäristössä luonnostaan esiintyvä myrkyllinen raskasmetalli. Sitä pääsee luontoon muun muassa puu- ja paperiteollisuudesta, elohopeaa sisältävistä paristoista, jätteiden poltosta sekä aiemmin käytetyistä viljan peittausaineista. Luonnossa tätä raskasmetallia voi esiintyä alkuaine-elohopeayhdisteenä sekä orgaanisena tai epäorgaanisena elohopeana.

Epäorgaaninen elohopea voi myös muuttua orgaaniseksi metyylielohopeaksi, joka imeytyy tehokkaammin kuin epäorgaaninen elohopea. Orgaaninen elohopea kertyy elimistössä keskushermostoon ja aivoihin saattaen vaurioittaa niitä. Epäorgaaninen elohopea taas kertyy munuaisiin.

Ihminen altistuu näille yhdisteille pääasiassa ravinnon kautta. Esimerkiksi kaloista ja sisäelimistä on mitattu suuria elohopeapitoisuuksia.

Kadmium

Kadmium on yksi valvotuimmista raskasmetalleista, koska se on myrkyllinen sekä luonnolle että ihmiselle. Elimistössä se kerääntyy maksaan ja munuaisiin heikentäen niiden toimintaa. Kadmium päätyy ruokaan yleensä ympäristön kautta, jonne sitä on kerääntynyt teollisuudesta sekä orgaanisten polttoaineiden käytöstä energialähteenä. Lisäksi sitä esiintyy epäpuhtautena lannoitteissa ja lietteissä.

Myrkyllisyytensä vuoksi kadmiumin käyttö metalli- ja muovituotteissa on kielletty lähes kokonaan. Ihmiselle kadmium voi aiheuttaa munuaisvaurioita ja lisäksi sen epäillään lisäävän syöpäriskiä. Se voi aiheuttaa myös luuston haurastumista ja kadmiumhuuru voi suurina pitoisuuksina vaurioittaa keuhkoja. 

Kadmiumia saadaan epäorgaanisina suoloina pääasiassa viljatuotteista ja kasviksista. Kuitenkin myös sisäelimistä, katkaravuista, simpukoista, kaakaosta, pellavan ja auringonkukan siemenistä sekä joistakin sienistä on mitattu korkeita kadmiumpitoisuuksia. Myös tupakointi on tärkeä kadmiumin lähde. Aine säilyy ympäristössä ja rikastuu voimakkaasti ravintoketjussa.

Lyijy

Lyijyä pääsee luontoon liikenteestä ja teollisuudesta, lähinnä metallisulatoista ja akkuteollisuudesta. Sen saanti on kuitenkin vähentynyt lyijyttömien polttoaineiden myötä huomattavasti. Ihmisen pääasiallinen lyijylle altistumislähde on ravinto. Elintarvikkeisiin kertyy lyijyä kasvukauden aikana ilmansaasteista, mikä aiheuttaa maanpäällisten kasvinosien saastumisen. Tätä kautta lyijyä päätyy pieniä määriä valmiisiin elintarvikkeisiin. Kuitenkin lyijylle voi altistua myös hengitysilman kautta sekä lyijyllä lasitetuista astioista ja juotetuista tölkeistä.

Lyijyn tärkeimpiä saantilähteitä ovat kala, kasvikset, juurekset, hedelmät, marjat, vilja sekä mehu ja muut juomat. Elimistöön kertyessä lyijyn haittavaikutukset kohdistuvat keskushermostoon ja luuytimeen. Altistumisiin herkimpiä ovat sikiöt ja pienet lapset, joilla lyijyn imeytyminen on tehokkaampaa kuin aikuisilla.

Lyijyn haittoja voi ehkäistä pesemällä käytettävät vihannekset ja hedelmät hyvin ja välttämällä koristeastioiden käyttöä säilytysastioina.

Muita ympäristömyrkkyjä