Pesutapahtuma

Olemme kaikki olleet kesäisin järven rannalla. Tarkkasilmäisimmät meistä ovat nähneet useita pieniä vesieläimiä, jotka ovat sopeutuneet elämään vedessä. Eräs niistä on hopeaseppä, vajaan sentin kokoinen hyönteinen. Sen ruumis on virtaviivainen ja sen alapuoli on laakea. Hopeaseppä ui nopeasti vedenpinnalla takajalkojensa avulla. Vedenpinnalla juoksee vesimittari. Se on noin sentin kokoinen pitkäraajainen hyönteinen. Se pitää jalkansa vettähylkivänä öljyämällä niitä rasvarauhasensa eritteellä. Nämä pikkueläimet hyötyvät veden pintajännityksestä.

Veden pintajännitys johtuu siitä, että vesimolekyylit pyrkivät mahdollisimman lähelle toisiaan. Vesimolekyylissä sähkövaraus on jakautunut, sillä happi vetää elektroneja voimakkaammin puoleensa kuin vety. Varausjakaumasta johtuen vesimolekyylit vetävät toisiaan puoleensa. Niiden välille syntyy vetysidoksia. Tämä näkyy siinä, että vedenpinta on kestävä, pikku ötököiden lisäksi se kannattaa kevyitä esineitäkin.

Meille pintajännityksestä on haittaakin. Vesi ei kastele kunnolla pyykkiä. Suuren pintajännityksensä vuoksi vesi ei pääse tunkeutumaan kankaan sisälle. Vain vesiliukoiset tahrat irtoavat kankaasta helposti. Kun veteen lisätään saippuaa, vedenpintajännitys pienenee, koska saippuamolekyylit tunkeutuvat vedenpinnassa vesimolekyylien väliin.

Saippuahan on pitkäketjuisen rasvahapon natriumsuola. Saippuamolekyylin hiiliketjupää on vesipakoinen. Se tunkeutuu kuituun tai likaan, pois vedestä. Happopää on vesihakuinen. Saippuamolekyylit siis kiinnittyvät kuituun ja lopulta ne ympäröivät likatahran. Lika irtoaa kuidusta, eikä tartu siihen uudestaan.