Ensimmäisen ryhmän
alkuaineita sanotaan yhteisellä nimellä
alkalimetalleiksi. Niillä on vain yksi elektroni uloimmalla
elektronikuorella, joten ne saavat oktetin luovuttamalla yhden
elektronin ja muuttumalla näin yhden arvoiseksi positiiviseksi ioniksi,
jolloin niiden sanotaan hapettuvan. Esimerkiksi natrium luovuttaa
helposti yhden elektroninsa. Tapahtumaa voidaan kuvata
seuraavalla reaktioyhtälöllä:
Na → Na+ + e-
Aineen hapettuessa jonkin toisen aineen on
samanaikaisesti pelkistyttävä.
Toisen ryhmän metalleja sanotaan
maa-alkalimetalleiksi ja ne saavat oktetin luovuttamalla kaksi
elektronia. Esimerkkejä toisen ryhmän muodostamista
yhdisteistä ovat MgCO3, CaCO3 ja MX2, M
= metalli ja X on jokin halogeeni. Esimerkiksi magnesium muodostaa
kloorikaasun kanssa magnesiumkloridia:
Mg + Cl2 → MgCl2
Kolmannen ryhmän
metallit saavat oktetin luovuttamalla kolme elektronia, mikä vaatii jo
paljon energiaa. Ryhmässä alaspäin mentäessä elektronit kuitenkin irtoavat helpommin ja ne
muodostavat ioneja sitä herkemmin. Alumiini kuuluu
tähän ryhmään.
Neljännen ryhmän metalleista lyijy Pb on yksi
tärkeimmistä ja sitä saadaan helposti sen malmista PbS eli
lyijyhohteesta. Aikaisemmin polttoaineissa nakutuksen estoon käytetty
lyijy aiheutti ympäristöongelmia. Sitä käytetään edelleen
akuissa ja pattereissa, jonka vuoksi ne ovat ongelmajätettä ja siksi niitä
ei saa käytön jälkeen heittää luontoon, vaan ne on lajiteltava erikseen
ongelmajätteisiin.
Myös tina kuuluu tähän ryhmään. Sitä käytetään
pronssissa, joka koostuu tinan ohella kuparista. Teräksen
päällystyksessä tina on erinomainen, koska se muodostaa alumiinin tavoin
hapettuessaan suojaavan kerroksen teräksen päälle eikä teräs pääse
ruostumaan.
Lisätietoja:
Matalasta sulamispisteestä
johtuen arvellaan, että se on ensimmäinen puhdas metalli, jota on saatu
sen malmista. Jo 3000 eKr egyptiläiset käyttivät sitä. Lyijy on
kuitenkin erittäin myrkyllinen ja arvellaan, että se on ollut osasyynä
roomalaisten sivilisaation tuhoon.
Lyijy pystyy pelkistämään vetyä
vedestä:
Pb + 2H+ → Pb2+
+ H2