|
|
|
KASVIHUONEILMIÖ |
|
|
|
Kasvihuonekaasuiksi kutsutaan kasvihuoneilmiötä eli ilmaston lämpenemistä aiheuttavia ilmakehän kaasuja. Näistä selvästi tärkein on vesihöyry, mutta se jätetään usein käsittelemättä, koska ihmisen toiminta ei sen pitoisuuksiin juuri vaikuta.
HIILIDIOKSIDI CO2 Tärkein niistä kasvihuonekaasuista, joiden pitoisuuksiin ihminen toiminnallaan vaikuttaa, on hiilidioksidi (CO2). Sen pitoisuus ilmakehässä on noussut esiteollisen ajan noin 280 miljoonasosasta (ppm) noin 370:een, eli 0,037 prosenttiin. Pitoisuuden vuotuinen kasvuvauhti on ollut viime vuosikymmeninä vajaa puoli prosenttia vuodessa. Hiilidioksidin elinikä ilmakehässä on pitkä - vaikka päästöt lopetettaisiin heti, ei ilmakehän hiilidioksidipitoisuus pienenisi, sillä ilmakehän, biosfäärin ja merien tasapainotilan saavuttaminen vie pitkän ajan. Hiilidioksidin merkittävimmät lähteet maailmanlaajuisessa mittakaavassa ovat energiantuotanto (fossiilisten polttoaineiden käyttö), metsien hävittäminen ja teollisuus.
METAANI CH4 Toiseksi eniten ihmisen toiminta vaikuttaa metaanin (CH4) pitoisuuksiin. Ilmakehän metaanipitoisuus on nykyään noin 1,75 ppm, ja vuotuinen kasvuvauhti luokkaa puoli prosenttia vuodessa. Metaaninpitoisuus on kaksinkertaistunut esiteollisesta ajasta, ja sen eliniäksi ilmakehässä arvioidaan noin 9-15 vuotta. Metaanipäästöistä noin 70 % on ihmisen toiminnan (fossiiliset polttoaineet, riisinviljely, nautakarja, kaatopaikat, jätevedenkäsittely) aiheuttamia.
DITYPPIOKSIDI N2O Dityppioksidin (N2O, eli typpioksiduuli tai ilokaasu) pitoisuus ilmakehässä on nykyisin noin 13 % suurempi kuin esiteolliseen aikaan. Sen elinikä ilmakehässä on noin 120 vuotta. Ihmisperäisistä typpioksiduulilähteistä tärkeimmät ovat maankäytön muutokset, typpilannoitteet, typpihapon valmistus ja polttoprosessit. Myös esimerkiksi henkilöautojen katalysaattorit aiheuttavat typpioksiduulipäästöjä.
HALOGENOIDUT HIILIVEDYT Useimmat halogenoidut hiilivedyt ovat pitkäikäisiä kasvihuonekaasuja. Erityisen tärkeitä ovat ns.CFC-yhdisteet, jotka sisältävät klooria ja fluoria. Näiden yhdisteiden pitoisuuden kasvu ilmakehässä on kuitenkin pysähtynyt ("Montrealin pöytäkirja"), joskin ns. HCFC-yhdisteiden pitoisuudet jatkavat kasvuaan. Näiden yhdisteiden tilalle on kehitetty HFC-yhdisteitä, jotka eivät tuhoa otsonikerrosta. Halogenoituja hiilivetyjä ei esiinny luonnostaan ilmakehässä, vaan ne ovat teollista alkuperää ja niitä käytetään esim. erilaisissa kylmälaitteissa. (Ilmatieteenlaitos)
|