Johdanto

Puun kemiallinen rakenne

Metsäteollisuuden historiaa

Mitä kaikkea puusta?

Ksylitoli

Puu uusiutuva luonnonvara

Opettajalle

Tehtäviä

Linkit

Kiitokset

Lähteet

Terva

Tervan polton huippuaika oli 1860-luvulla, jolloin tervaa vietiin ulkomaille 30 miljoonaa litraa. Vientitervasta suurin osa käytettiin puulaivojen ja niiden köysistöjen suojaamiseen. Vanhan kansan tervankäyttö oli hyvin monipuolista. Ulkona käytettävät esineet kuten reet ja työkalut tervattiin. Tervaa käytettiin myös antiseptisenä aineena ihonhoitoon ja lääkkeenä yskään. Nykyään tervasta valmistetaan muun muassa tervashampoota, löylyvettä, tervalikööriä, tervajäätelöä ja tervakonvehteja. Näissä hyödynnetään tervan tuoksua tai muita sen ominaisuuksia.

Tervaa valmistetaan puun kuivatislauksella. Kuivatislauksessa eli pyrolyysissä puuaines hajoaa erilaisiksi tuotteiksi lämmön avulla. Merkittävin puun kuivatislauksen tisleistä on puuterva. Puuterva on hapanta, paksuhkoa, öljymäistä nestettä. Terva sisältää alifaattisia yhdisteitä kuten rasvoja ja niiden estereitä sekä parafiinihiilivetyjä puun selluloosasta ja muista hiilihydraateista. Ligniinistä syntyy aromaattisia yhdisteitä kuten fenoleja, kresoleja ja guajakoleja. Lisäksi terva sisältää pihkasta peräisin olevia terpeenejä ja hartsihappoja. Parasta tervaa saadaan pihkapitoisista havupuista, koska se sisältää hartsia enemmän kuin muu puuterva.

Takaisin

Taustakuva: Tekniikan museo