JOHDANTO

Lääkeaineiden historiaa

Ihminen on käyttänyt kasveja sairauksien hoitoon kautta aikojen. Tiedetään, että kiinalaiset ovat tunteneet monia lääkekasveja jo 5 000 vuotta sitten; silloin muun muassa todettiin Ephedra-sukuun kuuluvan kasvin auttavan hengitystietulehduksissa. Nykyään aine tunnetaan efedriinin nimellä ja sitä käytetään esimerkiksi yskänlääkkeissä ja astman hoidossa.

Salisyylihapon lääkitsevä vaikutus tunnettiin jo ennen ajanlaskumme alkua. Nykyään aspiriini on maailman eniten myyty lääke. Aspiriinista voit lukea enemmän laboratoriotyöohjeen yhteydessä.

Penisilliinin keksi Alexander Fleming sattumalta vuonna 1928. Hän oli unohtanut stafylokokkibakteeri-viljelmän peittelemättä, niin että siihen oli ympäristöstä päässyt homeen itiö. Kun homesieni oli alkanut kasvaa, sen ympärillä olleet stafylokokkibakteerit olivat hävinneet. Fleming huomasi, että tämä sieni kuului penicillium-sukuun. Sienessä oleva bakteereja tappava aine sai siten nimen penisilliini. Kymmenisen vuotta myöhemmin patologi J.W. Florey ja biokemisti E.B. Chain onnistuivat eristämään penisilliinin ja selvittämään sen rakenteen. Se oli ensimmäinen antibiootti. Fleming, Florey ja Chain saivat Nobelin lääketieteen palkinnon vuonna 1945.

Penisilliiniä tunnetaan useita lajeja; lääketieteessä käytetään yleisimmin penisilliini G:tä. Penisilliinillä ei ole todettu mitään haitallisia vaikutuksia eläinkunnan soluihin. Se tappaa bakteerit vaikuttamalla sidosten muodostumiseen niiden soluseinämissä.

Sulfalääkkeet ovat synteettisesti valmistettuja aineita, joilla pyritään tuhoamaan elimistössä olevat taudinaiheuttajat elimistöä vahingoittamatta. Niitä sanotaan kemoterapeuttisiksi aineiksi. Kemoterapian perustajana pidetään saksalaista kemistiä Paul Ehrlichiä, joka 1900-luvun alussa muun muassa valmisti ensimmäisen kemoterapeuttisen lääkkeen, salvarsiinin.

Ensimmäisen viruksen eristi yhdysvaltalainen biokemisti Wendell Stanley vuonna 1935. Hän osoitti, että virus on kemiallinen aine, eikä esimerkiksi solu. Lääkkeet ovat tehottomia virustauteja vastaan, ainoa vastakeino on immuniteetti. Se voidaan saada keinotekoisesti aikaan rokotuksella. 1700-luvun lopussa englantilainen maaseutulääkäri Edward Jenner huomasi, että karjanhoitajat, jotka olivat saaneet lehmistä lievän rokkotartunnan, eivät enää sairastuneet isorokkoon. Hän suoritti ensimmäisen rokotuksen tartuttamalla erääseen ihmiseen lievän taudin lehmänrokkoheralla; tauti parani nopeasti. Nykyään on käytössä muun muassa tuberkuloosi-, kurkkumätä-, hinkuyskä-, jäykkäkouristus-, lavantauti- ja poliorokotteet.

Lääkekemiaan kuuluvat myös nukutteiden, vitamiinien ja hivenaineiden kehittäminen, tutkiminen, valmistus ja markkinointi.