LÄÄKETEOLLISUUS

Yleistä
Lääkkeen kehittäminen
Erilaiset lääkkeet
Lääketeollisuus Suomessa

 

 

Yleistä

Lääkkeiden ansiosta ihmisen keskimääräinen elinikä on pidentynyt yli 20 vuotta ja lapsikuolleisuus on Suomessa erittäin alhainen. Lääkkeellä on tarkoitus ehkäistä tai lievittää sairautta tai parantaa se. Lääkevalmisteella tarkoitetaan yhtä tai useampaa lääkeainetta sisältävää, lääketehtaassa valmistettua lääkettä. Uuden lääkevalmisteen kehittäminen kestää 10- 20 vuotta ja kehitystyön kustannukset voivat nousta jopa useisiin satoihin miljooniin euroihin.

1900- luvun alussa lääkekeksinnöt perustuivat usein sattumalta tehtyihin havaintoihin, esim. penisilliini. Nykyään uusien lääkkeiden kehitystyö alkaa tarpeesta kehittää tiettyyn sairauteen vaikuttava lääke. Yhden uuden lääke-ehdokkaan löytämiseksi joudutaan usein valmistamaan ja karsimaan jopa tuhansia lääkemolekyylejä.

 

    Takaisin

 

Lääkkeen kehittäminen

Lääkettä testataan jo kehittämisvaiheessa (kliininen vaihe) eristetyillä elimillä, soluilla ja koe-eläimillä. Näin pyritään varmistamaan lääkkeen toivotut vaikutukset ja huomaamaan haitat ennen kuin sen vaikutusta tutkitaan ihmisillä (kliininen vaihe). Lopuksi lääkintäviranomainen tarkistaa lääkkeen tehoa ja turvallisuutta koskevan koko aineiston ja harkitsee myyntiluvan myöntämistä. Yhä useammin lääkekehittelyn tavoitteena on ns. täsmälääke, joka hakeutuu tiettyihin kohtiin elimistössä, sitoutuu oikeisiin kudosrakenteisiin ja vaikuttaa vain halutulla tavalla.

 

Takaisin

 

Erilaiset lääkkeet

Lääkkeitä käytetään hyvin erilaisiin tarkoituksiin. Tavalliset tulehduskipulääkkeet, kuten asetyylisalisyylihappo ja ibuprofeiini, lievittävät kipua ja tulehdusta ja alentavat myös kuumetta. Erittäin voimakkaan kivun lievittämiseen käytetään morfiinin kaltaisia yhdisteitä, jotka vaikuttavat suoraan keskushermostoon. Verenpainetta alentavat lääkkeet vaikuttavat munuaisten, sydämen ja verisuonten toimintaan. Astman hoitoon käytettävät lääkkeet lisäävät keuhkojen toimintakykyä hengenahdistuksen aikana. Jos haima ei kykene tuottamaan insuliinihormonia, tämä voidaan korvata keinotekoisesti valmistetulla insuliinilla.

Lääke voidaan nauttia suun kautta tabletteina, kapseleina, liuoksena tai suihkeena. Ne ovat helppokäyttöisiä ja niiden vaikutuksen alkamista voidaan säädellä esim. tabletin tai kapselin pintarakenteella. Mm. silmäsairauksia hoidetaan tipoilla ja voiteilla. Jos lääkeaine ei imeydy suun kautta riittävän hyvin tai nopeasti, se voidaan annostella peräpuikkona peräsuoleen tai ruiskeena laskimoon tai imeyttää esimerkiksi suun limakalvolta, kuten sydänlääkkeenä tunnettu nitro eli nitroglyseriini. Etenkin hengitysteihin vaikuttavia lääkkeitä annostellaan inhalaatioina ja suihkeina nenän ja keuhkojen limakalvoille. Lääkelaastarissa lääkeaine tai hormoni on säiliössä, josta se imeytyy ihon läpi verenkiertoon. Tarkkaan ja toistuvaan lääkeannosteluun on kehitetty elektronisia laitteita.

 

 

Takaisin

 

 

Lääketeollisuus Suomessa

Lääkkeiden teollinen valmistus aloitettiin Suomessa 1800-luvun lopussa. Ensimmäisenä valmistettiin alvejuuresta uutettua matolääkettä, Nurmijärveläisen apteekkarin Albin Koposen lääketehtaan päätuotetta filisiinia. Lääkkeiden tuotanto on keskittynyt muutamalle yritykselle, mm. Orionille ja Leiras Osakeyhtiölle. Orion-yhtymä Oyj on Suomen suurin lääkealan yritys. Konsernin liikevaihdosta noin 85% koostuu terveydenhuoltoalan liiketoiminnasta. Keskeisellä sijalla ovat lääkkeiden ja diagnostisten valmisteiden tutkimus ja tuotekehitys, valmistus ja markkinointi sekä terveydenhuollon tukkukauppa ja jakelu, eli Orion Pharma, Orion Diagnostica ja Oriola. Orionin ja Leiraksen lisäksi maassamme on kansainvälisiä lääkeyrityksiä ja pienempiä biotekniikkalääkeyrityksiä.

Viime vuosina suomalaiset lääketeollisuuden yritykset ovat tutkimus- ja tuotekehittelytyössään erikoistuneet tiettyihin tuoteryhmiin. Leiraksen tutkimusalueita ovat perhesuunnittelu, hormonikorvaushoito, luuston sairauksien hoito sekä polymeerien käyttö lääkeannostelussa. Orionin tutkimusalueet ovat astma, neurologia, sydämen vajaatoiminta, syöpäsairaudet ja vaihdevuosioireet. Burana on Orionin suurimpia lääkevalmisteita. Ensimmäiset tabletit toimitettiin apteekkeihin 1980-luvun alkupuolella. Tuote on kuvaava esimerkki tablettivalmistuksen eri kehitys- ja tuotantovaiheista. Orion Diagnostica valmistaa biokemiallisia testejä sairauksien nopeaa ja luotettavaa toteamista varten. Esimerkiksi verestä määritettävä tulehdusriskitekijä, CRP, kertoo tulehduksen voimakkuudesta ja siitä, onko tulehdus bakteerin vai viruksen aiheuttama reaktio.

 

 

 

 

YLEISTÄ JOHDANTO LÄÄKETEOLLISUUS TEORIAA ASPIRIINI LINKIT ja LUKEMISTO

Pääsivulle

Sivun Alkuun

Edellinen

Seuraava

Tekijät: Miia Virtanen ja Katja Virtanen