Aristoteles (382-322 e.a.a)Aristoteles on Kreikan tieteellisistä filosofeista kuuluisin. Hänellä oli suuri vaikutus seuraajiinsa. Aineen rakenteen kuvauksissa Aristoteles laajensi Empedokleen ajatuksia aineen neljästä perustilasta eli alkuaineesta: maasta, ilmasta, tulesta ja vedestä. Toisin kuin Empedokles, Aristoteles väitti aineiden voivan muuttua toisikseen. Hän ei pitänyt näitä puhtaina alkuaineina, vaan käsitti ne pikemminkin aineen eri olomuodoiksi. Hänen mukaansa kaikki koostui perusaineesta eli proto hylestä , kun siihen liittyy muoto, joka oli aineen ominaisuuksien perussyy. Aineen perusolemus säilyy muutoksissa samanlaisina, ainoastaan sen muoto muuttuu. Paremman käsityksen puuttuessa Aristoteles uskoi, että metallit ja malmit koostuivat ekshalaatioista eli henkäyksistä. Toinen oli kostea ja höyrymäinen ja se syntyi, kun auringonvalo osui vedenpintaan. Toinen henkäys oli kuiva ja savuinen ja se nousi maasta. Kun nämä henkäykset juuttuivat maahan, ne muodostivat kiviä ja metalleja riippuen siitä, kumpaa henkäystä aineessa on enemmän. Kun kuiva, savuinen ekshalaatio on vallitseva, se synnytti kiviä, mutta metallit syntyivät, kun kosteaa höyrymäistä henkäystä oli aineessa enemmän. Aristoteleen käsitykset olivat voimassa 1500-luvun laboratoriokemian (alkemian) alkuun saakka. Kreikkalaiset filosofit eivät keksineet keinoa testata omia väitteitään, eikä tällöin päästy lopulliseen tulokseen materian luonteesta. On sanottu, että kreikkalaisten kielteinen asenne kokeisiin johtui siitä, että orjat tekivät ruumiillisen työn ja näitä toimintoja ei pidetty eliitin, johon filosofitkin kuuluivat, arvolle sopivana. Todennäköisempi syy on kuitenkin ollut, etteivät filosofit katsoneet tarpeelliseksi suunnitella ja toteuttaa kokeita, sillä heidän mielestään abstrakti älyllinen toiminta oli ainoa oikea tapa kuluttaa aikaa.Lähde: | |
Helsingin yliopisto, Kemian laitos, Terhi Ahonen © 2005 |