KOTITALOUDEN KEMIAA

ETUSIVU

HISTORIA

LAINSÄÄDÄNTÖ

ONGELMAJÄTE

KOTITALOUS

LIIKENNE

TEOLLISUUS

ILMAN KEMIAA

KOULU JA YMPÄRISTÖ

SANASTOA

TIESITKÖ ETTÄ

LINKIT

KIITOKSET

 

 

MITEN MINÄ VOIN VAIKUTTAA VALINNOILLANI

 

Tuotevalintoja tehdessäsi teet myös ostopäätöksiä tulevista jätteistä. Hanki siksi vain tarpeellisia tuotteita, oikea määrä ja oikeaan paikkaan. Ympäristöystävällisten valintojen tekoa auttavat pakkausmerkinnät. Ongelmajätteiden turvallinenkin hävittäminen on jonkin verran saastuttavaa, energiaa kuluttavaa ja kallista toimintaa. Parasta on, jos ongelmajätteeksi lopulta päätyvää tavaraa ei kotiin alun perinkään tarpeettomasti hankita. (Jokamiehen ongelmajäteopas, Tengvall Helena 1990, 9)

 

JÄTTEIDEN MÄÄRÄN KEHITYS

 

Suomessa syntyy vuosittain noin 3,1 miljoonaa tonnia kuntien

jätehuollon keräämää jätettä. 1/3 tästä on peräisin kotitalouksista

ja  2/3 palvelu- ja liiketoiminnasta, pienteollisuudesta sekä

rakennuksilta.

(Teollisuus ja ympäristö - Ideasta elinkaareen,24)

 

LAJITTELU

 

Lajittele omiin astioihin ja paikkoihin erilaiset uudelleen käyttöön,

kierrätykseen tai hyötykäyttöön menevät jätteet tai tavarat.

 


Kuva: Ekokemin tiedote