Artturi Ilmari Virtanen
(1895-1973)

Artturi Ilmari Virtanen (1895-1973) on yksi suomalaisen tieteen suurmiehistä. Hän sai Nobelin kemian palkinnon vuonna 1945 maatalouden ja ravintokemian alan tutkimuksistaan ja erityisesti vuonna 1932 patentoidusta AIV-rehunsäilytysmenetelmästään.

Artturi Ilmari Virtanen syntyi 15.1.1895 Helsingissä, joskin hän muutti jo pienenä Viipuriin. Hän kävi Viipurin lyseon, jonka suoritti erinomaisin arvosanoin. Lyseon jälkeen hän aloitti opinnot keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa Helsingissä, missä opiskeli kemiaa, biologiaa ja fysiikkaa. Hän suoritti kandidaatintutkinnon vuonna 1916 pääaineenaan kemia, ja tohtoriksi hän valmistui vuonna 1919 jo 24-vuotiaana väitellen pinabietiinihapon rakenteesta.

Virtanen toimi Valion kemistinä muutaman vuoden ja opiskeli samalla muun muassa fysikaalista kemiaa Zürichissä, rasvakemiaa Münsterissä ja bakteriologiaa Tukholmassa. Laboratorion johtajaksi hän ryhtyi vuonna 1921. Virtanen pysyi koko tutkijanuransa aikana valiolaisena. Hänet nimitettiin 1931 teknillisen korkeakoulun biokemian professoriksi, ja 1939 Helsingin yliopiston biokemian professoriksi. Virtanen siirtyi Suomen Akatemian esimieheksi 1948 ja koko ajan hän johti Valion tutkimuksia. Hän loi laajat suhteet ulkomaisiin tiedeyhteisöihin jo nuorena tutkijana, mikä avasi ulkomaat myös muille suomalaisille opiskelijoille.

Virtanen tajusi ensimmäisenä maailmassa pH:n merkityksen biologisessa säilöntäprosessissa. Keväällä 1928 Virtanen oivalsi happolisäyksen merkityksen ja kehitti täten AIV-menetelmän. Se perustui rehun pH-arvon riittävän voimakkaaseen alentamiseen haitallisten bakteerien lisääntymisen ja virhekäymisten estämiseksi. Virtanen valmisti AIV-rehua hapattamalla nopeasti tiiviissä säiliössä tuoretta nurmiheinää säilöntäaineen avulla.

Ratkaisevaa oli, että tuotteen pH laski tarpeeksi nopeasti alle neljän. Näin saatiin rehukasvien solujen ja mikrobien entsyymitoiminta pysähtymään tai ainakin hidastumaan, jolloin rehu säilyi paremmin. Laboratorio-oloissa säilöntään oli käytetty suolahappoa. Suolahappo oli kuitenkin kallista ja sitä jouduttiin ostamaan ulkomailta. Samaan aikaan Valiolla oli ongelmana ensimmäisestä maailmansodasta ylijäämäksi jäänyt maitohappo. Virtanen keksi sekoittaa maitohapon ja suolahapon realisoiden näin ylijäämämaitohapon kelpo hintaan. Maitohapon loputtua muutaman kesän jälkeen siirryttiin käyttämän halvempaa kotimaista rikkihappoa, joskin nykypäivänä käytetään orgaanisia happoja, kuten muurahaishappoa.

Arvostetuimpana tiedepalkintona pidetyn tunnustuksen, Nobel-palkinnon, Virtanen sai vuonna 1945. Palkintoon liittyi seuraava perustelu: ”Tutkimuksia ja keksintöjä maatalous- ja ravintokemian alalta, erikoisesti hänen rehusäilöntämenetelmänsä”.

Virtasen uuttera tutkimustoiminta jatkui keskeytyksettä hänen viime päiviinsä saakka. Hän toimi aktiivisesti varsinkin ravitsemukseen ja kansanterveyteen sekä luonnontieteellisen tutkimuksen edistämiseen liittyvissä toimikunnissa. Häntä voidaan pitää poikkeuksellisen lahjakkaana tiedemiehenä, jonka lukuisat tutkimukset ovat edistäneet kansan hyvinvointia. Virtasen ja hänen tutkimusryhmänsä kehittämä AIV-rehu on edelleen käytössä maissa, joissa karjan talviruokinta on ongelma.

Lähteet:

Forsius A. 2000: Nobelisti A. I. Virtanen (1895—1973) ravintotutkijana ja kansanterveyden edistäjänä, ( http://www.saunalahti.fi/arnoldus/virtanen.html ), (viitattu 1.1.2005) Artikkeli julkaistu aikaisemmin: Suomen Lääkärilehti 1997: 4: 365

Heikonen M. 1990: AIV – Keksintöjen aika, Kirjayhtymä.

Jussiniemi S. ja Parhi K.: Artturi Ilmari Virtanen (1895-1973) (http://www.torus.oulu.fi/arschemica/Dokumentit/artturi_ilmari_virtanen.htm ), (viitattu 1.1.2005)