Kemian käsitteistö muuttuu

Lavoisier kehitti kemian nimistöä ja nimeämisjärjestelmää mm. ranskalaisen kemistin Claude-Louis Bertholletin . Meidän tuntemamme nykyinen nimistö perustuu heidän aloittamaansa työhön. Bertholletin ja Lavoisierin jäljiltä on edelleenkin käytössä meille tuttuja käsitteitä, kuten esim. nimet rikkihappo, sulfaatit ja sulfiitit.

Lavoisierin teosta Traité Élémentaire de Chimie ( Elementary Treatise of Chemistry , 1789) pidetään ensimmäisenä nykyaikaisena kemian oppikirjana, mikä esitti yhtenäisen kuvan uusista kemian teorioista, määritteli selkeästi aineen häviämättömyyden lain sekä kielsi flogistonin olemassaolon. Lavoisier selkeytti alkuaineen käsitettä yksinkertaiseksi aineeksi mitä mikään tunnettu kemiallinen analyysimenetelmä ei pysty pilkkomaan, ja hän kehitti teorian kemiallisten yhdisteiden muodostumisesta alkuaineistaan. Lisäksi se sisälsi luettelon alkuaineista, tai aineista joita ei voida enää pilkkoa pienemmiksi, kuten esimerkiksi happi, typpi, vety, fosfori, elohopea, sinkki ja rikki. Luettelo sisälsi kuitenkin myös valon, sähkön ja lämmön (oikeastaan ranskaksi: calorique; englanniksi: caloric eli lämmön ilmentymä, lämmön alkulähde, nestemäinen ja tuhoutumaton ja havaitsematon, nestemäinen - aikaisempi käsitys), joiden hän uskoi olevan ainetta.

Lähde:
Wikipedia
Hudson: Suurin tiede kemian historia, Gummerrus kirjapaino Oy, 2002

..takaisin aikajanaan

Helsingin yliopisto, Kemian laitos, Terhi Ahonen © 2005