´Elintarvikevärit

 

Pääsivu

Johdanto

Valvonta

Lisäaineet

Sokerit

Vitamiinit

Ympäristömyrkyt

Luomu

Laboratoriotyöt

Tehtävät

Lisäaineisto

Helsingin yliopisto

Kemian opettajakoulutus

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Oletko koskaan miettinyt, miksi coctail-kirsikat näyttävät niin kirkkaan punaisilta? Entä miten kuivatut banaanilastut säilyttävät tuotteessa keltaisen värinsä, kun omalla hyllylläsi ne lähinnä tummenevat muutamassa päivässä? Entä miksi makeisia on niin monen värisiä? Mistä on peräisin limonadien värikirjo, joka vaihtelee vihreästä sinisen kautta erisävyisiin punaisiin? 

Elintarvikevärien tarkoitus on antaa väriä elintarvikkeille. Pääasiassa niitä käytetään makeisissa ja limonadeissa, mutta niitä lisätään myös esimerkiksi säilykkeisiin ja kuivattuihin hedelmiin, kuten säilykemandariineihin ja kuivattuihin aprikooseihin.

EU-jäsenyyden myötä vuoden 1996 alussa voimaan tulleet uudet lisäainemääräykset lisäsivät makeisissa sallittujen elintarvikevärien määrän 21:stä 33:een. Keinotekoisten värien määrä kaksinkertaistui. Suomessa ennen kiellettyjen atsovärien käyttö sallittiin myös muun muassa makeisissa. Värien sallitut enimmäispitoisuudet ovat moninkertaisia aikaisempaan verrattuna. Yleisesti sallittu pitoisuus on nykyisin 300 mg/kg paitsi atsovärien kohdalla vastaava luku on vain kuudesosa eli 50 mg/kg.

Väriaineet voidaan karkeasti luokitella pienempiin ryhmiin, jotka ovat keinotekoinen, luontainen, luontaisen kaltainen ja atsovärit. Luontaiset aromit eristetään eläin- ja kasvituotteista, kun taas luontaisen kaltaiset aromit  valmistetaan kemiallisesti "kopioimalla" luontaisia aineita. Keinotekoiset aromit ovat kokonaan kemiallisesti valmistettuja,ja niitä käytetäänkin lähinnä limonadeissa ja kastikkeissa. Atsovärit taas ovat voimakkaita väriaineita, jotka saattavat aiheuttaa yliherkkyyttä. Suomen markkinnoilla olevista makeisista pääosa on edelleen värjätty niin kutsutuilla luonnonväreillä.

Yleisimmin makeisissa käytettyjä värejä ovat tietenkin punainen, oranssi, keltainen, vihreä, sininen, ruskea, musta ja valkoinen. Nämä värit saadaan makeisiin lisäämällä tiettyä lisäainetta. Esimerkiksi punainen väri saadaan yleensä karmiinista (E120) ja antosyaaneista (E163). Sininen väri taas saadaan vaikkapa indigokarmiinista (E132), valkoinen titaanidioksidista (E171) ja musta lääkehiilestä (E153). Keltaista väriä saadaan lisäämällä beta-karoteenia (E160a) ja vihreää klorofyllikuparikompleksilla (E141). Myös suklaan ruskeaa väriä on paranneltu esimerkiksi sokerikulöörillä (E150) ja rautaoksidilla (E172).  

 

Lisäaineet

E-koodit

Elintarvikevärin määritys kokeellisesti

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

      

Helsingin yliopisto 2002 Heinonen Sanna, Kero Tiina ja Pohjoispää Monika